Helatorstai

19.05.2015 11:26

Helatorstaina Robben käväisi Hollolassa näyttelyssä. Tuomarina oli terriereitä paljon arvosteleva kaikkien rotujen tuomari Harri Lehkonen, joka antoi Robbenille KP:n ja näin ollen Robbe oli myös rotunsa paras pentu. Poikkeuksellisesti tässä näyttelyssä oli myös pennuille BIS-kilpailu, jossa Maija Mäkinen sijoitti Robbenin hienosti BIS 4-sijalle.

Samaan aikaan toisaalla eli perinteisessä Mikkelin eläinsuojeluyhdistyksen järjestämässä Käpälämäki match showssa oli pitkästä aikaa mukana Maisa ja Peto. Lisäksi mukana oli Penni-mummo ja suomenajokoira Mooses. Harvoin käy niin hyvin, että kaikki mukana olijat sijoittuvat, mutta tänään näin kuitenkin kävi. Penni sijoittui veteraaneissa kolmanneksi. Maisa oli pienten aikuisten sinisen nauhan saaneiden kehän neljäs ja Peto puolestaan pienten aikuisten punaisten nauhan saaneiden kehän neljäs. Mooses sijoittui isoissa koirissa sinisen nauhan saaneissa toiseksi. Lisäksi Mooses osallistui vielä nakkien syöntikilpailuun, jossa se oli neljänneksi nopein nakinsyöjä.

Yhteystiedot

Huovispäivän kennel 044 3033398 /Susanna
044 3033397 /Jenni
huovispaivan@hotmail.com