Näyttelyt Liettuassa

05.03.2015 20:07

Meillä alkoi hiihtolomaviikko juuri sopivasti, ja lähdimme lomaa viettämään reissun päälle Liettuaan, Panevezysiin. Siellä oli kaksi kansallista koiranäyttelyä 21.-22.2. Lauantaina tuomarina toimi venäläinen Nina Kharatisvili. Hän valitsi päivän kauneimmaksi Topin (H.Hymyhuulet), joka oli samalla myös paras juniori ja sai juniori-sertin. Vastakkaisen sukupuolen parhaaksi hän nosti Riimin (H. Hymyhuulet), joka oli myös VSP-juniori kera juniori-sertin. Hyrrä (H. Hip Hurraa) oli PN 2 saaden luokka-sertin. Robben (Konstantijn vom Schloss Mordor) oli rodun kaunein pentu.

Isoissa kehissä osallistuimme parikilpailuun Topin ja Riimin kanssa hyvin tuloksin, sijoituimme BIS 2 pariksi. Kasvattajaluokissa pärjäsimme myös hienosti, olimme kolmanneksi paras kasvattaja-ryhmä. Ryhmäkilpailuissa Topi loisti ja se valittiinkin terrieriryhmän kolmanneksi kauneimmaksi. Parikisan tuomaroi Flora Chaikovskaya, kasvattajarymhät Galina Peredeventseva ja ryhmäkilpailut Nina Kharatsvili.

Sunnuntaina tuomarinamme toimi venäläinen Galina Peredeventseva, jonka mielestä Hyrrä oli päivän kaunein aussi. Hyrrä ansaitsi esiintymisellään Liettuan muotovalion arvoon tarvitsemansa ison sertin. Vastakkaisen sukupuolen paras oli Topi, jonka tuomari valitsi myös päivän parhaaksi junioriksi kera juniori-sertin. Vastakkaisen sukupuolen paras juniori, sekä PN 2 oli tänään Riimi kera juniori-sertin. Molemmat juniorit siis myöskin ansaitsivat itselleen Liettuan juniori-muotovalion arvot. Robben oli jälleen Rodun paras pentu.

Isoissa kehissä sunnuntaina Topi ja Riimi valittiin parikilpailussa kolmanneksi parhaaksi pariksi. Tuomarina tomi Audriene Babienskiene. Kasvattajakilpailussa tuomarina toimi Flora Chaikovskaya ja hän piti koiristamme nin paljon, että sijoitti Huovispäivän Kennelin BIS 1 kasvattajaryhmäksi! Kaiken kaikkiaan hieno ja onnistunut viikonloppu siis! :)


 

Yhteystiedot

Huovispäivän kennel 044 3033398 /Susanna
044 3033397 /Jenni
huovispaivan@hotmail.com