Robben Varkaudessa sekä lisää mätsäreitä

19.05.2015 11:35


Sunnuntaina 17.5. oli Robbenilla vuorossa Varkauden näyttely, jossa tuomarina toimi Juha Palosaari. Tämänkin tuomarin mielestä Robben oli Kunniapalkinnon arvoinen ja Rodun paras pentu. Robben esiintyikin mallikelpoisesti, kuten yleensäkin. Kaikki Robbenin tähän mennessä saamat arvostelut voi käydä lukemassa Robbenin omilta sivuilta.

Lauantaina 16.5. Henna käväisi kolmen koiran voimin Mikkelin lähellä Hartolassa järjestetyssä hyväntekeväisyys match showssa, jossa mukana oli osallistuja kaikkiin ikäryhmiin. Kaikki koirat saivat punaisen nauhan. Pennuissa Robben jäi tällä kertaa ilman sijoitusta. Riimi osallistui pieniin aikuisiin koiriin sijoittuen kolmanneksi. Tässä mätsärissä myös veteraanit jaettiin kahteen porukkaan ja Penni sijoittui punaisessa ryhmässä neljänneksi. Lisäksi Pennin palkittin match shown vanhimpana koirana upealla ruusukkeella ja tietysti herkuilla.

Yhteystiedot

Huovispäivän kennel 044 3033398 /Susanna
044 3033397 /Jenni
huovispaivan@hotmail.com